Tänään on ollut taas yksi niistä kesäpäivistä jotka saa meikäläisen olon tuntumaan yhtä aikaa kevyen huolettomalta ja toisaalta niin epätoivoiselta. Hetkessä eläminen, kesästä nauttiminen ja rahan törsääminen saavat aina kulman takana häämöttävän syksyn ja opiskelun näyttämään vähintäänkin maailmanlopulta. Mistä johtuu se, etten koskaan osaa ihan vaan nauttia jostain asiasta täysillä? Pitääkö onnensa kukkuloilla aina vähän manailla jossain sivulauseessa negatiivisista asioista, ettei vaan todellisuus pääse vahingossakaan unohtumaan?
Olin nimittäin aamupäivästä Nenäpaplarin kanssa Helsingin Uimastadionilla yhdessä nautiskelemassa luppoajasta ja huomasin näin jälkeenpäin että sitä tuli taas ihan huomaamatta valitettua mm. miehistä, nykynuorisosta, auringonpaisteen puutteesta, Uimastadionin uudesta tupakointi-kiellosta ja vielä työttömyydestäkin. Ja taisin vielä huomauttaa viinirypäleestä löytyneestä homeestakin. Aijai…
Pitäisi varmaan yrittää nauttia niistä kesäpäivistä, lakkiaisrahoista ja homeettomista viinirypäleistä mitä on vielä jäljellä ja yrittää olla aina kurkkimatta asioiden kääntöpuolelle (sen ehtii sitten tehdä syksyllä kun kaikki muukin vituttaa).
